Laatu edellä vaikka puuhun!

Luotettavaa puunkaatoa Lahden ja Kouvolan seudulla

Ongelmapuiden kaadot kiipeillen

Jussin pihapuu on vaativaan puunkaatoon, puutarhatöihin ja metsänhoitoon keskittynyt yritys. Hoidamme työt tarkasti ja ammattitaitoisesti kaikissa kohteissa Nastolassa, Lahdessa, Kouvolassa, Heinolassa, Hollolassa, Orimattilassa ja ympäristökunnissa. Jos pihassasi on kaatoa odottava puu, ota rohkeasti yhteyttä!

Laatua puunkaatoon ja puutarhan hoitoon

Erikoisalaamme ovat ahtaissa ja haastavissa paikoissa sijaitsevien ongelmapuiden kaadot, jotka teemme joko kiipeillen, nosturilla tai suorakaatona. Laadukas toteutus perustuu hyvään suunnitteluun ja turvallisiin työmenetelmiin. Voimassa olevat vakuutukset takaavat turvallisen työskentelyn.

Teemme tontin raivauksia ja erilaisia metsänhoitotöitä, kuten harvennushakkuita ja taimikonhoitoa. Puutarhatöissä tärkeintä osaamisaluettamme ovat pensasaitojen ja puiden hoitoleikkaukset.

Metsurin ja metsämestarin ammattitaidolla

Jussin pihapuu on vuonna 2013 perustettu yritys, jonka perustajalla on metsämestarin koulutus. Lisäksi hän on suorittanut mm. maatilatalouden perustutkinnon, mutta sydämeltään hän on puutarhurimetsuri. Ennen oman yrityksen perustamista Jussi työskenteli 6 vuoden ajan ammattimetsurina metsänhoitoyhdistyksellä. Maatilan poikana hän on perinyt työnteon kulttuurin ja moraalin pienviljelijävanhemmiltaan. Yrittäjä itse kertoo:

"Olen suorittanut mm. metsämestarin ammattitutkinnon ja maatilatalouden perustutkinnon. Aikaisempaan työhistoriaani kuuluu mm. sairaankuljettajan työ. Metsurin työtä olen tehnyt vuodesta 2008 lähtien, ensin yhdistyksellä ja vuonna 2013 perustin Jussin Pihapuun. Olen toiminut aliurakoitsijana Lahden kaupungille mm. hoitaen puistometsiä. Muita asiakkaitani ovat olleet mm. asunto-osakeyhtiöt ja yksityiset henkilöt. Kehitän jatkuvasti ammattitaitoani ajatuksella ”laatu edellä vaikka puuhun.”

Pyydä tarjous tai ilmainen arviointi

Työskentelemme laajasti Lahden ja Kouvolan seudulla: Heinolassa, Asikkalassa, Orimattilassa, Kärkölässä, Hollolassa ja Iitissä. Kauempanakin käymme tarvittaessa.

Tarjoamme kaikille töille ilmaisen arvioinnin, jossa selvitämme turvallisen, tehokkaan ja taloudellisen työtavan. Yrityksen motto on: Laatu edellä vaikka puuhun!

Pyydä tarjous tai varaa aika ilmaiseen arviointiin!

Yhteydenottolomake

Sähköpostitse
Tekstiviestitse

Hyödynnä kotitalousvähennys

Kaikista piha-alueella tehtävistä töistä voi saada kotitalousvähennyksen. Lue lisää Verohallinnon sivuilta!